Hoito-ohje
HOITO-OHJE
Gerbiilit ovat ihania pieniä jyrsijöitä, jotka ovat lähes hajuttomia. Gerbiilit ovat peräisin Mongoliasta. Ne sopivat lapsille, ja niille, jotka esimerkiksi ovat allergisia koirille ja kissoille. Gerbiilit ovat laumaeläimiä, joten niitä ei voi jättää koskaan yksin. Ihminen ei voi korvata toisen gerbiilin seuraa, joten sinun tulee ostaa vähintään kaksi, mutta korkeintaan viisi. Suositeltavaa kuitenkin olisi että ostat 2-3 gerbiiliä. Gerbiileillä on monia nimityksiä, kuten taskukenguru, gerbu ja aavikkorotta. Älä ota urosta ja naarasta, sillä ne saavat kuukaude välein poikasia. Uroksiin on helpompi totuttaa uusi gerbiili, kuin naraisiin.
HANKINTA:
Gerbiilit kannattaa ostaa kasvattajalta. Tarkista ennen gerbiilin ostoa, että gerbiilit ovat terveitä. Silmät eivät saa vuotaa tai turkki rasvainen ja tosi likainen. Kasvattajilta tiedät gerbiilin iän, syntymäpäivän, emän, isän ja kaikki muut tarpeelliset tiedot. Itse olen ostanut gerbiilimme Eläinplaneetasta, ja tytöt ovat hyvin pärjänneet. Terraarion tulee olla sisustettu hyvin, ennenkuin ne laitetaan terraarioon. Terraarion tulee olla niin suuri kuin voi. Meillä muistaakseni oli 70X40X40. Gerbiili olisi hyvä olla jo ostettuna kesy. Minni oli tosi kesy kun se ostettiin sillä se juoksi kädelle ja sieltä sitten olkapäälle. Mutta nyt Minni on arempi. Gerbiili on luovutusiässä silloin, kun se on 6vk vanha.
VARUSTEITA:
Asumuksen tulee olla mahdollisimman suuri. Häkki ei käy, sillä se on vain vaarallinen gerbiileille ja sieltä lentää purut pois. Osta mieluiten terraario. Vanha akvaario käy myös hyvin. Kanneksi laitetaan rautaverkko, johon ei jää nenä väliin. Dunakin käy mutta sieltä gerbiilit saattavat järsiä itsensä ulos. Terraarion minimi on 40X30X30. Mutta suosittelen isoa kuten meidän 70×40x40. Terraario voi olla vaikka 2metriä pitkä, eikä se ole liian pieni. Mitä isompi, sen parempi se on! Terraarion pohjalle laitetaan 15-25cm puruja, meillä on tällähetkellä n.12cm, koska purut loppuivat. Kyllä sekin riittää. Sitä paitsi, en saa juomapulloa sitten tarpeeksi korkealle, jos puruja on paljon. Tärkeintä on se, että gerbiilit saavat kaivella käytäviä. Jos olet allerginen puruille joita ostat, osta Mörttiröpöä. Mörttiröpö ei pölise niinkuin tavallinen puru, joten se on parempi valinta allergisille. Gerbiilit tykkäävät järsimisestä, joten jokatoinen päivä olisi hyvä tarjota heinää, pahvia. Älä anna maitopurkkeja, sillä siinä on sellainen pinta joka on myrkyllistä. Tarvikkeina gerbiileillä tulisi olla nämä: juomapullo, ruokakuppi, pesäkoppi ja kukkaruukku. Kukkaruukku käy pesäkoppina ja kynsien teroittajana. Älä anna juoksupyrää (meillä on mutta se ei ole käytössä) sillä toinen gerbiili voi jäädä väliin ja kuolla. Voit antaa vessapaperia gerbiileille.(löydät ohjeista Pesä-09)Sitä voi käyttä majan tekemiseen. Silppua kuitenkin paperia pienemmäki jotta sitä olisi helpompi järsiä palasiksi. Osta gerbiileille myös syvä lautanen/kuppi. Siihen laitat kylpyhiekkaa. Kylpyhiekka on ChinChillanhiekka. Hiekkalaatikon hiekka ei ole hyvä, sillä sillä menee turkki likaiseksi ja rasvaiseksi koska se on karheaa. Kannattaa laittaa hiekka-astia vain vähäksi aikaa terraarioon, koska ne puruttavat sen täyteen ja sinne tulee papanoita ja pissiä.
TOTUTTAMINEN:
Gerbiilin totuttaminen toiseen ei ole helppoa. Mutta meillä se onnistui ainakin. Sinun tulee ensin ostaa tutustumisverkko tai rakentaa itse. Laita verkko keskelle terraariota ja gerbiilit eri puolille. Vaihtele puolia aina vähän aikaa kerran päivässä. Käytä kylpyhiekkaa molemmilla gerbiileillä, jotta sama haju tarttuu. Yleensä urokset tottuvat helpommin toisiinsa. Totuttamiseen menee aina 1-7 päivää. Jos sinun gerbiilisi on jo vanha, tulisi sinun ostaa sille kaveriksi 2 gerbiiliä, sillä vanha gerbiili kuolee pian. Tai sitten jos gerbiilisi no 3 vuotta vanha, anna gerbiilin elää rauhassa yksin. Voit kokeilla varovasti gerbiileitä yhtä aikaa jossain paikassa. Ensin terraariossa, sitten kuljetusboxissa ja sitten lattialla. Voit myös kokeilla pitää molempia yhtäaikaa sylissä. Kun gerbiilit ovat tottuneet toisiinsa, pese terraario ja laita samaan tilaan. Ensin ne saattavat tapella leikisti, mutta tarkkaile kuitenkin vielä.
RUOKKIMINEN:
Gerbiilin perusruokaa on Altromin rotta/hiiripelletti tai jyväsekoitus, jota tulee olla aina saatavilla. Jyväsekoituksessa ei saisi olla paljon auringonkukan siemeniä tai pähkinöitä. Ne tekevät gerbiilin turkin hyvin rasvaiseksi ja gerbiilin lihavaksi. Jotta gerbiilin hampaat eivät kasva liian pitkiksi, täytyy olla jyrsittävää. Kuiva leipä, WC paperirullat ja koiranpalikat ovat mainiota purtavaa. Jyväsekoituksen lisäksi gerbiili tarvitsee tuoretta ruokaa. Se on esim. mansikat, mustikat, porkkanat, kurkku, tomaatti ja omena. Gerbiileille voit syöttää puuroa, jos siinä ei ole suolaa. Mutta sitä ei gerbiileille asti kannata keittää. Gerbiili on aavikkoeläin, mutta se tarvitsee silti juomapullon ja siihen raikasta vettä. Veteen olisi hyvä laittaa vitamiiniliosta. Sitä saa apteekista. Vesi vaihdetaan jokatoinen päivä tai jokapäivä. Suolakiveä gerbiilille ei tarvitse antaa, sillä ne vain pissivät sen päälle.
JUOKSUTUS:
jos terraario on iso, gerbiileitä ei tarvitse päästää välttämättä juoksemaan. Mutta kuitenkin gerbiilien tulisi päästä juoksemaan kerran viikossa tai useammin. Itse en juoksuta paljoa, koska terraariomme on iso ja gerbiilit ovat laihoja.(ei liian laihoja vaan sopivia)Pidän noin 10 päivän välein vapaana 45 min. Jos juoksutat, ota söhköjohdot ja myrkylliset kasvit pois.
MUUTA:
Gerbiilin hampaat kasvavat, jos niille ei anna mitöön järsittävää. Tarkista hampaat jokapäivä. Gerbiilin ollessaan sairas, apaattinen, loukkaantunut, vie se lähimpään eläinläkäriin. Jos gerbiilillä on pitkät kynnet, osta jyrsijän kynsisakset. Jos et uskalla leikata, kysy eläinkauppiaalta siitä. Joissakin eläinkaupoissa on mahdollisuus kynsien leikkaamiseen. Voit myös käyttää eläinlääkärillä leikkuuttamassa.
©Karvapallogerbiilit
HUOM: Jos kopioit, laita perään ©Kavapallogerbiilit. Käy myös jos laitat (C) Karvapallogerbiilit. Tekstin pitää olla hyvin näkyvissä, ja siitä tulee ilmoittaa ensin vieraskirjassa.